Yhteistyö ei synny itsestään (Kangasalan Sanomat)

Kangasalan Vihreä valtuustoryhmä kirjoitti (KS 4.1.19) hienosti kokoon näkemyksiään kuluvan vuoden talousarviosta. Useimpia Vihreiden nostamia asiakohtia voin täysin rinnoin tukea. Pienen ristiriidan toki synnyttää kirjoituksen alkupuolella esitetyt, budjettia paisuttavat, resurssilisäykset. Ristiriita syntyy, kun samalla kirjoituksen loppuosassa peräänkuulutetaan malttia taloudenpitoon. Entistä räikeämmäksi kirjoitus muuttuu, kun verrataan sitä Virheän valtuustoryhmän esityksiin marraskuun talousarviovaltuustossa. Tuolla, täysin yllättäen ja muille valtuustoryhmille ilmoittamatta vihreät esittivät suunnitelmakaudella lähes 700.000 euron vuotuista toimintakulua ja 3,5miljoonan euron pottia investointeihin. Vihreiden valtuustoryhmä on valtuustomme kolmanneksi suurin ja sen voisi odottaa tekevän hedelmällistä yhteistyötä ja toteuttavan osaltaan sitä avointa päätöksentekokulttuuria, joita se kirjoituksessaan meiltä kaikilta toivoo. Tämä tarkoittaa, että keskustellaan muiden ryhmien kanssa siitä, mitä aiotaan esittää – varsinkin jos on aikomus saada esityksensä läpi, eikä vain kerätä irtopisteitä. Kokoomuksen valtuustoryhmän rivijäsenenä henkilökohtaisesti toivoisin, että Vihreän ryhmän toimintatavoissa otettaisiin huomioon se tosiasia, että yhteistyö ei synny lehtikirjoituksilla, vaan nimensä mukaisesti yhteistyöllä.

Yhteistyöterveisin Jussi Haavisto, kaupunginvaltuutettu (kok)