Urheilugaalassa tammikuun lopulla palkittiin lukuisia urheilussa menestyneitä sekä urheilun saralla ansioituneita ihmisiä, ilmiöitä, seuroja ja joukkueita.
Lähes miljoona tv-katsojaa seurasi, kun urheilugaalan palkintosade eteni kohti loppuaan, yksi tapahtuma jäi kuitenkin täysin huomiotta.
Paikanpäällä ja kotikatsomoissa oli taatusti satoja, ellei tuhansia suunnistuksen harrastajia ja seuraajia. Heidän pettymyksekseen suunnistuksen kaikkien aikojen suurin tapahtuma ja maailman suurin suunnistusviesti, Jukolan viesti, sivuutettiin täysin.
20 632 suunnistajaa yhteensä 3 685 joukkueesta ja 23 eri maasta kilpailivat 15. – 16.6.2019 kuvankauniissa Kangasalan Heponiemen maisemissa.
Suomen kaikkien aikojen suurin urheilutapahtuma, Jukolan viesti Kangasalla keräsi paitsi ennätysyleisön, niin kokosi ennennäkemättömän määrän eri seurojen ja kerhojen aktiiveja talkoilemaan hienon tapahtuman eteen. Lähes 2 300 miestä ja naista ahkeroivat, kuka vuorokauden, kuka useita kuukausia, tapahtuman onnistumisen eteen.
Kilpailijoille suoritetun, Sponsor Insight Finlandin tekemän, kyselyn perusteella ahkerointi ei mennyt hukkaan. Kangasalan Jukolan osallistujatyytyväisyys oli mittaushistorian paras, peräti 95 prosenttia! Talkoolaisten keskuudessa tyytyväisyys oli samaa luokkaa ja tapahtuman vaikutukset alueen urheiluseurojen toimintaan ovat kauaskantoisia.
Kangasalan kaupungin palvelulupaus kuuluu: Vaatimattomasti paras. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettemmekö me Kangasalan asukkaat reagoisi, jos meitä kohdellaan epäreilusti. Vähintä, mitä voisi odottaa, on Urheilugaalan pahoittelut tapahtuneesta.
Jussi Haavisto
Lähde: Aamulehti