Sulkavuoren keskuspuhdistamo on ollut jälleen viime päivinä esillä louheen kippauspaikasta syntyneiden lupaongelmien johdosta. Alueen maarakennusalaa edustavan Infra Häme ry:n näkökulmasta Vaitinaron kippauspaikassa on toinenkin ongelma. Tämä liittyy tilaajan määrittämään louheen kuljetusreittiin. Satojen kuormien päivittäinen rekkarallin on suunniteltu kulkevan läpi ruuhkaisen Sampolan risteyksen jatkuen Kalevan puistotietä aivan Tammelan alakoululaisten kulkureitin editse. Lähes kymmenen suojatien ja muutaman valo-ohjatun suojatien kohdilla tapahtuvat kohtaamiset muodostavat mielestämme kohtuuttoman riskin pienille kulkijoille. Infra Häme ry edellyttääkin tilaajaorganisaatiota pikaisesti selvittämään vaihtoehtoisten reittien käyttömahdollisuuden siten, että kevyen liikenteen turvallisuus on nykyistä suunnitelmaa paremmin huomioitu.

Jussi Haavisto, Vpj, Infra Häme ry